Eeva Takala

Neljän jo aikuisuuteen kurottavan lapsen äiti Jyväskylästä

Esikoiseni aloitti peruskoulun vuonna 2005 ja kuopukseni on juuri sen päättänyt. Olen siis käynyt intensiivisesti peruskoulua, jonka suuri fani olen. Aina on kuitenkin asioita, joita voi tehdä paremmin. Yksi tärkeimpiä niistä on toimivan keskusteluyhteyden rakentaminen ja ylläpitäminen kotien ja kasvatusyhteisöjen välillä. 

Olen 15 vuotta ollut tekemässä kodin ja koulun välistä yhteistyötä, niin omien lasten takia kuin myös vanhempaintoiminnan kautta.

Aluksi touhusin luokkatason toiminnassa, sitten alakoulun vanhempainyhdistyksessä ja pari vuotta aktiivisesti kuntakohtaisen yhdistyksen hallituksessa. 

Todella mielenkiintoista, että näin kävi ihmiselle, joka ei ole geeniperimältään yhdistysihminen! On tullut oltua aivan pihalla monissa kouluelämän käänteissä ja omien lastenkin kanssa monessa mielessä, mutta toisaalta pihalla ollessa on tavannut monia muita vanhempia samassa tilanteessa. 

Yhdessä asioiden ihmettely, selvittely ja asioiden aikaan saaminen on antanut voimia haastavissakin tilanteissa!

Neljä vuotta (2015-2019) olin myös näköalapaikalla Vanhempainliiton johtokunnassa. Siltä ajalta jäi mieleen iloinen yhdessä tekemisen meininki ja ihailu kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka pyyteettömästi antavat aikaansa yhteiseksi hyväksi. Ja oppimisen jatkuva mahdollisuus, joka meille ihmisille on suotu.

Miten paljon onkaan opittavaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä, kuuntelemisessa ja asioiden edistämisessä siten, että kaikilla olisi osallisuuden kokemus ja tunne oman toimijuuden vahvistumisesta. 

Haaveitteni koulu on juuri sellainen paikka, jossa osattomuuden kokemusta ei tulisi kenellekään, ja vaikeista asioista opitaan puhumaan kiemurtelematta, suoruutta kaihtamatta ja silti rakentavasti. Ja huomataan hyvä. 

Kammoan palopuheita, vaikka rakastan kaunista kieltä. Joskus toiminta vaan puhuu paljon enemmän kuin monet sanat. Ja toisaalta sanoilla rakennamme parempaa maailmaa. Ei siis musta-valkoista maailmaa eikä ajattelua, vaan värikkyyden sietoa. Tarvitaan myös toimivia rakenteita ja käytänteitä, joita kehitetään muuttuvan maailman ja koulun tarpeisiin. Pysyvyys ja muutos elävät yhdessä. Tarvitaan myös jatkuvuuksia, erityisesti niitä tarvitsevat  kasvavat lapset ja nuoret.

Sydäntäni lähellä on myös sen pohtiminen, miten erilaisissa ja vaikeissakin elämäntilanteissa olevat ihmiset jaksavat, ovatpa he lapsia, opettajia tai vanhempia. 

Me kun olemme kiinni toisissamme hienovaraisin säikein ja hyvinvoiva aikuinen todennäköisemmin jaksaa kannatella vaikkapa kasvukipujen keskellä elävää nuorta. Ja me aikuiset tarvitsemme vertaisia pysyäksemme kartalla, vaikka olisimme pihallakin...

Voinko minä olla apuna?

Ole yhteydessä, kerron mielelläni lisää!

Huom! 

Kun lähetät viestin tämän lomakkeen kautta, sen voivat lukea kaikki Vanhempaintoiminnan mentoreiden hallituksen jäsenet, sekä kyseinen mentori.